Vanha vuosi väistyy

Vanha vuosi väistyy
Joulunaika lähestyy

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Yliopistossa

Lähdin vanhemmalla iällä vielä opiskelemaan. Omat lapseni rohkaisivat siihen. Uratavoitteita minulla ei ollut, mutta aioin kunnialla kuitenkin valmistua maisteriksi.


Ensimmäiset luennot olivat mielenkiintoisia. Ne liittyivät historiaan ja eri kulttuureihin sopeutumista. Ensimmäinen tentti meni penkin alle vaikka läpäisinkin sen. Onnekseni lehtori oli niin fiksu, että kertoi mikä meni pieleen. Tenteissä ei missään vaiheessa saa kirjoittaa omia mielipiteitään. Tätä opiskelin koko yliopistossaoloni ajan. Kaikki päätelmät tulee alistaa aina jonkun arvostetun tutkijan ajatusten mukaan. Sen oppiminen, kuka tutkija on pätevin ja millä perusteella, ei minulle koskaan selvinnyt. Sanottiin vain, että se tutkija nyt ei ole aivan pätevä. En tiedä onko kaikissa yliopistoissa samanlainen arvostustaulukko. Sen huomasin, ettei kaikki tämän yliopiston opettajatkaan arvostaneet samoja tutkijoita.

Toinen seikka mikä minua kiinnosti oli yliopiston poikkitieteellisyys. Tai niin sitä ainakin mainostettiin. Yliopistokeskuksessa oli viisi eri yliopistoa, mutta luentoja sai ottaa lukukaudessa vain yhdestä toisesta yliopistosta. Poikkeuksena olivat kieliopinnot, joissa oli samat opettajat.

Entäs sitten luennot. Osa luennoitsijoista oli tosi loistavia. Joidenkin luennoista ei oikein pystynyt hahmottamaan pääasioita vaan hypättiin asiasta toiseen edestakaisin. Onneksi tentteihin voi lukea kirjoja.

Myös lehtorit ja professorit olivat hyvin erilaisia. Esimerkiksi graduistunnoissa voi saada hyvinkin ivallista ja alentuvaa kritiikkiä. Onneksi oli myös poikkeuksia. Ohjaajilta kannattaa vaatia kunnon ohjausta. Näin ei omalla kohdallani käynyt ja se näkyy tuloksissa.