Novelli

Seuralainen

Tuoreen kahvin tuoksu leijaili vastaan astellessani keittiöön. Vaimo istui keittiön pöydän ääressä kukikkaassa aamutakissaan ja joi kahvia. Kerroin etten ota kahvia, koska aamukokouksissa kahvikiintiö tulee muutenkin täyteen. Join vain lasin tuoremehua. Päivästä tulisi kiireinen, tehtaalla alkaisi pian seisakki, jonka aikana tehdään vuosikorjaukset. Suurin huoli on aikataulujen pitäminen niin, että käyntiinlähtö tapahtuu suunnitelman mukaisesti. Pakkaset aiheuttavat syksyllä helposti jäähdytysvesien jäätymisen ja käyntiinlähtö vaikeutuu. Taloudelliset tappiot kasvavat sitä mukaa mitä kauemmin tehdas on alhaalla.

- Tuletko tänään neljän jälkeen kotiin? Laitan lempiruokaasi, kaalilaatikkoa.
- Etkö muista, että meillä alkaa pian seisakki ja nyt täytyy suunnitella sitä. Tulen sitten kun ehdin.
- Etkö sä voisi jo hellittää ja päästää nuorempia remmiin vai ajattelitko, että laitetaan sitten hautakiveenkin ”antanut kaikkensa tehtaalle”.
- No ei siellä osata vielä hommia. Kyllä ne ehtivät oppia vielä, ennen kuin jään parin vuoden kuluttua pois.

Ei nuo naiset ymmärrä, että täytyy jatkaa täysillä loppuun asti. Monet työkaverit on laitettu vähän ennen eläkeikää erillisprojekteihin ja siellä ne kulkevat hämmennyksissä ympäri tehdasta. On se paljon kunniakkaampaa jäädä eläkkeelle omasta työstään. Vaimo jäi sairaseläkkeelle pari vuotta sitten, eikä ole vielä löytänyt mielekästä tekemistä. Tuli vielä muutettua tähän kerrostaloon. Olisi ollut parempi asua omakotitalossa aina siihen asti kunnes olisin jäänyt eläkkeelle. Sitten olisi ollut aikaa matkustella yhdessä.

- Voisithan ottaa seuraksi vaikka koiran, jos ei aika muuten kulu.
- Koiran, sittenhän sitä joutuu lähtemään ulos satoi tai paistoi, oli pakkanen tai suvi. En minä sellaista riesaa ota.
- Entäs sitten kissa.
- Se pitää opettaa sisäsiistiksi ja sitä ennen se on jo pissannut lattiat ja matot. Ei sitä hajua saa millään pois.
- Otetaan aikuinen kissa, joka on jo sisäsiisti.
- Kuka nyt kissansa antaisi ja on siitäkin riesaa. Jos se vaikka saa ripulin tai tulee muuten kipeäksi.
- No, seuraksihan minä sitä sinulle ajattelin ja osaat sinä sitä hoitaa. Eihän täällä mitään muita elukoita käy, joista se ripulin saisi.

Ulkona oli vielä yli kymmenen astetta lämmintä, mutta kostean tuntuinen viima puistatti. Oli mukava mennä autoon ja laittaa penkinlämmitin päälle. Ajelin joen rantaa pitkin tehtaalle. Aurinko valaisi taivaalle piirtyvää tehtaan piippua. Piipusta tuli savua ja siitä tiesi, että tehdas oli käynnissä.
Palavereita oli palavereiden perään. Iltapäiväkouksessa eräs nuori insinööri kertoi, että heidän pojallaan oli todettu astma ja eläimet oli hävitettävä. He olivat ottaneet lemmikiksi kissan ja joutuvat nyt luopumaan siitä.

- Olisiko joku, joka voisi ottaa musta-valkoisen leikatun tyttökissan. Samalla saisi kissantarvikkeita kaupan päälle.
Ajattelin, että tämäpä onnenpotku. Veisin vaimolle kissan. Sitä ei tarvitse ulkoiluttaa ja se viihtyy yksinkin, jos lähdetään iltamenoihin. Vielä samana iltana hain kissan. Kotia lähestyessäni hieman arvelutti, miten vaimo asian ottaa. Kun sitten tulin olohuoneeseen kissa kainalossa, vaimo katsoi kissaa ja minua silmät ymmyrkäisinä.
- Jaaha, sinä sitten päätit ihan itse hankkia minulle seuralaisen.
- No, eikö tämä ole komea kissa. Sen nimi on Kleopatra, lyhemmin Kleo. Katsoppas, kun sillä on hienot mustat sukat ja komeita valkoisia läikkiä selässä.

Kissa jäi sitten meille, vaikka vaimo epäilikin sen seuralaistaitoja. Tehtaalla alkoi seisakki ja töistä tullessani olohuoneen sohvalta minua seurasi kaksi viirusilmää. En ehtinyt oikein ystävystyä sen kanssa.

Oli kuulas lokakuinen iltapäivä, kun ajelin töistä kotiin. Tehtaan piipusta tuprusi taas savu. Joen laitureilla ei enää ollut kuin muutama vene. Jo ulko-ovea avatessani kuulin vaimon äänen ja voimakas kalan tuoksu tuntui eteisessä. Keittiön ovesta näin vaimon hääräävän hellan luona. Vaimo vaikutti erilaiselta. Hänellä oli päällään mustat piukat housut ja musta-valkoinen paita. Tukkakin oli nostettu nuorekkaasti ylös. Kissa kiersi kahdeksikkoa vaimon jalkojen ympäri ja puski välillä.

- Eikö ollut hieno retki. Kyllä puisto on tähän aikaan kaunis. Vaahteran lehdet loistivat niinkuin olisi aurinko paistanut. Oli se villakoira huonokäytöksinen. Ei niitä kuitenkaan tarvitse pelätä, kun ne ovat remmissä kiinni, vaimo sanoi ja jatkoi, Laitan lempiruokaasi, sinulle raakoja muikkuja ja minulle paistettuja. Sitten voimmekin istua sohvalle ja katsella yhdessä Kauniita ja rohkeita.

Sitten kuului vain hiljainen hyrinä.